Jihuu ensimmäinen postaus : D joo eli mä voisin ensin muistella vähän et miten mä oon päätyny lähtee AFS:n kautta Ecuadoriin...
Koko idea vaihtoonlähdöstä tuli mieleen ekan kerran varmaan joskus seiskalla eli noin kolme vuotta sitten, ja sillon äidin vastaus oli samantien "EI! et missään nimessä lähde ainakaan alle 18-vuotiaana vuodeks pois! ja ne vaihtojutut on rikkaiden hommaa. Ei, ei onnistu." Nojoo, se oli ensimmäinen yritys. Isältä ei tainnu tulla ihan noin suoraa kieltoa, eikä myöskään ainakaan ääneen sanottua myöntymistäkään. Se oli enneminki sellanen "noh ehkä onnistuu, ehkä ei, onhan toi kallis, mut asioita voi järjestellä, katellaan" -vastaus. Koulussa puhuttiin sillon muutamien kavereiden kaa et neki haluis vaihtoon ja niiden vanhemmat on jo luvannu maksaa koko jutun ja on ihan innoissaan lähettässä niitä jonnekki toiselle puolelle maailmaa. No kivat niille. Päätin sillon alkaa säästää rahaa ja sovittiin, et mun kuukausiraha/lahjat ja muut laitetaan tilille, eikä niitä käytetä. Ajattelin et äidin kaa en ota asiaa puheeks nyt vähään aikaan.
Kasilla aloin ottaa aktiivisesti selvää eri järjestöistä, tein erilaisii vertailuja niiden välillä ja luin vaihtareiden blogeja eri puolilta maailmaa. Tollon mulla oli vielä ykkösvaihtoehtona mielessä Australia, joka vaihtu sit jonku ajan päästä ranskankieliseen Kanadaan ja siinä se pysy melko kauan. Täs vaiheessa tuntu et nyt on pakko ottaa asia uudestaan puheeks äidin kaa. Meiän keskustelu meni suunnilleen näin:
Nii mä oon miettyny et mä lähtisin vaihtoon...
"voiku ei me olla sellasii rikkaita, jotka tosta noin vaan lähtee kiertelee vähän maailmaa"
ja mä oon käyttäny aika monta kymmentä tuntii siihen et oon katellu noit järjestöjä.
"kyllähän sitä haaveilla saa ja onhan se kiva, että joillaki on mahdollisuus tollaseen "
Hmph. Nomut se meni jo vähän paremmin ku ekal kerral. Ysin aikana mä jatkoin soitteluu järjestöihin ja kyselin tarkemmin ja puhuin isän kaa, joka oli sitä mieltä et kyl varmaanki kannattaa ainaki hakee ja yrittää saada kaikkii mahollisii stipendejä, vaik ei oo varmaa onko varaa siltikään. Oli kyl _pikkasen_ turhauttavaa miettii noita hakupapereita tehdessä et äiti ei edelleenkään oo kovin positiivisesti mukana, eli jos en saa molempien vanhempien allekirjotuksii ja jos rahaa ei ole, nii oikeestaan tää koko työ oli vähän niiku turhaa. Mut silti jatkoin säästämistä ja aina säännöllisesti riitelyy äidin kanssa. Joskus ysin keväällä olin karsinu järjestöt niin, että vaihtoehtoina oli nyt ensisijaisesti YFU:n täysstipendi, Rotarit ja viimesenä AFS+osastipendi. Aina kun olin saanu jonku järjestön hakua edistettyy, nii ilmottelin äidille et joo nyt laitoin hakemuksin sinne ja sinne ja nyt mennään täs vaihees. Ja vastaus alko olemaan, tosin päivästä riippuen, ehkä hitusen positiivisempaan suuntaan, että "hieno mahdollisuus, jos saisit stipendin" tai "haaveile vaan, jos sun isän puolen suku on nii rikas, että voi maksaa".
Ysin ja lukion välisenä kesänä olin AFS:n haastattelussa ja sovittiin siellä et jätetään paikka "auki" ja ootetaan, et saan tietää Rotareista ja YFU:sta, joilla haku alko vasta syksyllä. Kesän aikana tein stipendihakemukset ja avoimen hakemuksen Rotareille. Kesän aikana mietin myös maavaihtoehtoja aika paljon ja yllätyin ku jossain vaiheessa äiti alko puhuu et ei kai sillä maalla niin välii oo mihin lähtee, jos lähtee. Jee editystä oli tapahtunu :D
Rotareiden haastattelu oli syyskuussa. Se oli kahdenkeskeinen keskustelu Rotaripapan kanssa. Sanottiin, että hakijoita oli noin 80 ja 12 otettiin. Päätökseen vaikutti eniten se missä asui, ja koska mä olin juuri muuttamassa Käpylästä Herttoniemeen, niin Rotareiden mielestä en asunut kummassakaan paikassa ja he otti mielummin sellasen, kuka jo asui jossain. Kivakiva. Se Rotareista sitte. Tää järjestö ois ollu mun tilanteessa paras. Mut ei voi mitään. :/
YFU:lla oli ryhmähaastattelu kaikkien täysstipendiä hakeneiden kesken. Ei ollu hirveen miellyttävä tilaisuus, ku kaikki kattoo toisia silleen "luuleksä saavas vai jonku stipendin, häh". Noo joulukuussa tuli sit tuoltaki viesti, että emme ole valitettavasti voineet myöntää teille stipendiä. Plaah, alko olee toivo vähän mennyttä.
Nyt otettiin isän kaa ekan kerran kunnolla puheeks raha ja onnistuisko AFS. Tai ainaki se puhu mulle ekan kerran silleen et musta tuntu, et se ei oo enää "katellaan, asiat voi järjestyy" tai no olihan se edelleen silleen mut silti. Tähän mennessä olin säästäny jo ihan mukavasti, siihen nähden, et säästäminen oli tapahtunu silleen etten oo vaan käyttäny sitä rahaa. Soitin siis AFS:lle ja ilmotin lähteväni heidän kautta. Olin sillon kyllä vielä itekki vähän epäuskonen asiaan, kun toinen vanhempi on viimeset pari vuotta muistuttanu joka välis et toi on ihan liian kallis ja toinen sanoo et "kyllähän ne suuret firmatki kelluu osittain tyhjän päällä ja epävarmuudessa" just joo.
Noin parin kuukauden jälkeen, kun AFS oli varmistunu järjestöks, sain tietää, et oon saanu stipendin! :D Enää se ranskankielinen Kanada ei tuntunu niin hyvältä ja ajattelin et ranskaa oon nyt lukenu 7 v. et siihen on ihan hyvä pohja jatkaa sitä myöhemminki jossain lyhyemmällä asumisella/työllä. Espanjaa en ollu voinu alottaa kasilla, vaikka oisin halunnu, joten alotin sen lukiossa. Se tuntu kivalta kieleltä, jota puhutaan maailmalla paljon, ja johon ranska ehkä antais jotain pohjaa. Halusin Euroopan ulkopuolella, joten se olis sit Lattarit! Tässä tuli vielä vastaan se, että äiti oli ehtiny viimesen vuoden suostuttelun aikana tottuu ajatukseen, että menisin sinne Kanadaan ja se tuntu ilmeisesti jo jokseenkin turvalliselta. Muttu nyt olinki menossa maahan, jonka kieltä en osaa ollenkaan. Onneks se oli myös samalla vähitellen tottunut pelkkään vaihtoajatukseen ja järkytys maanvaihdosta ei ollut ylitsepääsemätön. Jotenka ensin mulla oli paikka Argentiinaan, mutta vaihdoin sen lopulta Ecuadoriin. Lattarimaista mitään tietämättä se kuulosti eksoottiselta ja kiinnostavalta. Ja nyt it's gonna be true...se on sit menoa Ecuadoriin!
